Esikoisella oli eilen astma-ja allergiakontrolli lääkärin luona. Käymme yksityisesti (kiitos vakuutuksen, emme julkiselta aikoinaan saaneet apua!) eräällä allergia asioihin perehtyneellä lääkärillä n. 60 km päässä kotoa. Lääkärikäynti on aina ollut eräänlainen seikkailu, mukavakin päivä - silloin käydään McDonaldissa tai Hesburgerissa syömässä, käydään kaupoissa, ehkä ostetaan joku pieni lelu. Joskus ajellaan vähän kiertoteitä että päästään ajamaan tunnelin läpi.
Ennen lääkäriä esikoinen puhalsi tavan mukaan spirometria-käyrät. Se menee kerta kerran jälkeen paremmin ja paremmin ja käyrät näyttävät jo tosi hyvältä. Ja olivat myös arvoiltaan hyvät, vaikka vähän kröhää taas on ollut, mutta lääkitys siis on kunnossa.
Lääkäri oli, kuten aina, yhtä ihana hyvä lääkäri. Tehtiin suunnitelmat lokakuulle asti ja saatiin vähän lääkkeitä vähennettyä, mikä miellytti eikoista erittäin paljon, onhan hän niin kauan joutunut niin montaa pilleria iltaisin ottamaan. Kallis reseptivitamiini vaihdetaan tavalliseen MultiTabsiin (!!!) jolloin 1 pilleri vähenee. Yökasteluun tarkoitettu lääke vaihdettiin vahvempaan jolloin kahden pillerin sijaan tarvitsee ottaa vain yksi.
Ruoka-kokeilut menevät pikkuhiljaa eteenpäin. Nyt on uutena punajuuri aloitettu muutaman viikko sitten, pieni pala kerran viikossa. Saamme itse päättää fiiliksen mukaan mitä kokeillaan seuraavaksi! Ehkä soijaa?
Koska koivuun reagointi on niin selvää, otetaan prick-testit taas syksyllä. Viimeksi niistä ei mitään löytynyt, joten suunnitelmissa oleva pistossiedätyshoito voi olla vain haave. Jos allergia ei vieläkään näy IgE-positiivisena, aloitetaan lääkehunajalla siedätys, joka on tutkimuksissa näyttänyt olevan hyvä siedätyshoitomuoto niille joilla allergia on muuta kuin IgE-välitteinen. Eli syksyllä alkaa koivuun siedätys, tavalla tai toisella!
Vähän yli 30 vuotias perheen äiti pohtii kahden pitkäaikaissairaan poikansa elämää. Kuopus on 7 vuotias allergikko, astmaatiikko, ja muuten haasteita keräävä poika ja esikoinen 9 vuotias vaikeasti allerginen ja astmaattinen poika.
tiistai 25. kesäkuuta 2013
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Lääkitys kohdallaan
Meille on muuttanut aivan ihastuttava pieni poika. Poika joka halailee, pussailee, auttaa muita, huomioi kaverit, käyttäytyy mallikkaasti ja on kaikin puolin hyväntuulinen ja hyvinvoiva. Kuopuksella on lääkitys kohdallaan! Kamalan kevään jälkeen on kesä koittanut ja koivun siitepölyt hälvenneet. Tämänhetkinen (maksimissaan oleva) lääkitys auttaa eikä oireet enää lyö läpi kuten muutama viikko sitten.
Haluan imeä tämän kaiken itseeni niin että jaksan taas huonot hetket. On ihanaa olla äiti lapselle jota ei tarvitse jatkuvasti kohdata sairaana lapsena, vaan kohtaamiset ovat arjen tavallisissa tilanteissa mihin ei liity sairauden hoitoa. Lääkkeitä menee vielä tokin useasti päivässä, mutta kun poika on yhteistyökykyinen, niiden antaminen menee kuin ohimennen. Kertakaikkiaan antoisia päiviä ollut!! Tämän pojan minä tunnen. Katsokaa kaikki, kun poikani sairaudet ovat hoitotasapainossa, on hän juuri tälläinen!
Myös esikoisen olo on parantunut ja hän on jaksanut touhuta sekä liikkua. Esikoisen yksi tyypillisimmistä oireista huonossa hoitotasapainossa olevassa astmassa on kaatuilu. Hän ei vaan yksinkertaisesti jaksa vaan heittäytyy maahan ja kiukuttelee. Hän on kuin jauhosäkki. Nyt huomaan ettei tätä oireilua ole ollut muutamaan viikkoon ja todella, tämäkin poika on paremman tuulinen kuin kuukausi takaperin.
Kiitos, tätä minä olen todella tarvinnut.
Haluan imeä tämän kaiken itseeni niin että jaksan taas huonot hetket. On ihanaa olla äiti lapselle jota ei tarvitse jatkuvasti kohdata sairaana lapsena, vaan kohtaamiset ovat arjen tavallisissa tilanteissa mihin ei liity sairauden hoitoa. Lääkkeitä menee vielä tokin useasti päivässä, mutta kun poika on yhteistyökykyinen, niiden antaminen menee kuin ohimennen. Kertakaikkiaan antoisia päiviä ollut!! Tämän pojan minä tunnen. Katsokaa kaikki, kun poikani sairaudet ovat hoitotasapainossa, on hän juuri tälläinen!
Myös esikoisen olo on parantunut ja hän on jaksanut touhuta sekä liikkua. Esikoisen yksi tyypillisimmistä oireista huonossa hoitotasapainossa olevassa astmassa on kaatuilu. Hän ei vaan yksinkertaisesti jaksa vaan heittäytyy maahan ja kiukuttelee. Hän on kuin jauhosäkki. Nyt huomaan ettei tätä oireilua ole ollut muutamaan viikkoon ja todella, tämäkin poika on paremman tuulinen kuin kuukausi takaperin.
Kiitos, tätä minä olen todella tarvinnut.
tiistai 4. kesäkuuta 2013
Raskas päivä Kuopksella
Eilen kuopuksen pinna meni ensin siitä ettei menty uimahalliin, sai sen päähänsä siitä kun haettiin esikoinen päiväleiriltä siitä vierestä. Kotimatka autossa oli huutoa, kiroilua, kiristämistä ja itkua. Puolin ja toisin. Mietin miten tätä nyt taas jaksaa. Itsellä paha olo läheisen ystävän äkillisestä menetyksestä ja nyt pitäisi jaksaa olla vielä ymmärtävä ja pitkäpinnainen äiti. Tilanne hiukan rauhoittui kun pääsimme kotiin.
Sitten naapurin pojan äiti tarjosi mehujäätä pojille muistamatta, että allergiat saattavat jäätelön vastaanottamisen estää ja niinhän siinä kävi, ettei ne sopineet kummallekkaan. Kuopus raivosi, huusi, potki, löi, heitteli, vauhkosi. Vaikka olin jo laittanut lautaselle omasta pakkasesta sopivaa jäätelöä. Mutta kun olisi halunnut just sitä mehujäätä. Onneksi rauhoittui ja lähdimme rannalle uimaan.
Sitten tulimme kotiin ja naapurin pojat meille. Halusi leikkiä olohuoneessa mutta muut eivät missään nimessä saaneet katsoa TV:stä Pikkukakkosta samaan aikaan. Koska se kupuksen mielestä on vauvojen ohjelma. Lisää huutoa, raivoa, itkua ja pahaa mieltä kun kerroin ettei se niin mene. Aikuisen ehdotukset, ymmärtäminen ja empaattisuus ei ainakaan siinä kohtaa toimineet rauhoittavasti.
Ja sitten, ensimmäistä kertaa aikoihin, totesi yhtäkkiä että on huono olla. Kävimme oloa läpi ja sitten halusi vettä. Joi ja tuli kanssani pötköttelemään sänkyyn. Sai räplätä äitin hiuksia (mielipuuhaa ärsyttävyyteen asti) ja olo koheni minuutissa.
Ehkä. Ehkä sittenkin kaikki se työ mitä olen raivoilun kohdatessa ja sen jälkeen tehnyt - sanottamalla, ymmärtämällä, ehdottamalla ja pitkällä pinnalla - tuottaa tulosta. Ehkä lapseni on hiukan taas vuosien karttuessa kasvanut myös muutenkin. Ehkä tästä vielä tulee jotain muuta kuin ikuista raivoa ja pahaa oloa.
Sitten naapurin pojan äiti tarjosi mehujäätä pojille muistamatta, että allergiat saattavat jäätelön vastaanottamisen estää ja niinhän siinä kävi, ettei ne sopineet kummallekkaan. Kuopus raivosi, huusi, potki, löi, heitteli, vauhkosi. Vaikka olin jo laittanut lautaselle omasta pakkasesta sopivaa jäätelöä. Mutta kun olisi halunnut just sitä mehujäätä. Onneksi rauhoittui ja lähdimme rannalle uimaan.
Sitten tulimme kotiin ja naapurin pojat meille. Halusi leikkiä olohuoneessa mutta muut eivät missään nimessä saaneet katsoa TV:stä Pikkukakkosta samaan aikaan. Koska se kupuksen mielestä on vauvojen ohjelma. Lisää huutoa, raivoa, itkua ja pahaa mieltä kun kerroin ettei se niin mene. Aikuisen ehdotukset, ymmärtäminen ja empaattisuus ei ainakaan siinä kohtaa toimineet rauhoittavasti.
Ja sitten, ensimmäistä kertaa aikoihin, totesi yhtäkkiä että on huono olla. Kävimme oloa läpi ja sitten halusi vettä. Joi ja tuli kanssani pötköttelemään sänkyyn. Sai räplätä äitin hiuksia (mielipuuhaa ärsyttävyyteen asti) ja olo koheni minuutissa.
Ehkä. Ehkä sittenkin kaikki se työ mitä olen raivoilun kohdatessa ja sen jälkeen tehnyt - sanottamalla, ymmärtämällä, ehdottamalla ja pitkällä pinnalla - tuottaa tulosta. Ehkä lapseni on hiukan taas vuosien karttuessa kasvanut myös muutenkin. Ehkä tästä vielä tulee jotain muuta kuin ikuista raivoa ja pahaa oloa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)