Päivä on ollut sykyisen sateinen, jopa viileä.
Kuopuksemme kohdalla on aina ollut siirtymävaiheet ja muutokset vaikeita. Ja tähän kuuluu myös sään mukaan pukeutuminen. Kun säät muuttuvat, ei vaatteiden valinta, varsinkaan paksumpiin/pidempiin ole ollut koskaa kivutonta. Hän on tänä syksynä ilmoittanut pukevansa päälleensä shortsit vielä lumenkin tultua.
Ja jotenkin pelkään että aika pitkälle menee ennenkuin pitkät housut puetaan päälle.. Aamuisin on päälle puettu edelleenkin shortsit ja hihaton tai t -paita. Päiväkodissa kyllä laittaa pitkät housut pitkin hampain ulkoiluun, mutta ne vaihtuu taas nopsaan lyhyempiin.
Siinä missä naapurin pojat tulevat viileinä syysaamuina ulos leikkimään takeissa ja ulkohousuissa, meidän pikkuinen huitelee kesävaatteissa. Eikä siinä ole vastaan sanomista vaikka itseään hirvittää.
Mutta kyllä minä mietin tänään kun kaupungilla kävelimme, sateessa ja tuulessa, että mitäköhän ohikulkijat miettivät? Itse lämpimästi pukeutuneena ja vieressä poika jolla ei ole edes pitkähihaista paitaa, takista puhumattakaan!! Olisi tehnyt mieli kertoa kaikille että kassissa on kyllä takki, mutta ei suostu laittamaan sitä päälle. Suureen ääneen kyllä kyselin takista, haluaako sen päälle, että edes joku kuulisi ja ymmärtäisi tilanteen.
Mutta pojalla ei ollut mitään hätää.
Vähän yli 30 vuotias perheen äiti pohtii kahden pitkäaikaissairaan poikansa elämää. Kuopus on 7 vuotias allergikko, astmaatiikko, ja muuten haasteita keräävä poika ja esikoinen 9 vuotias vaikeasti allerginen ja astmaattinen poika.
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
lauantai 14. syyskuuta 2013
Ettei arki vaan kävisi tylsäksi..
Kävimme Kuopuksen kanssa fysioterapeutilla lattajalkojen vuoksi. Siitkäin olen hiukan huonoa omaatuntuoa potenut - enhän minä edes moista ollut huomannut mutta poikien serkun kärsittyä samasta ongelmasta, hoksasin meidänkin tarvitsevan ongelmaan apua.
"Lättäjalka tarkoittaa jalkaa, jonka jalkapohjan kaari on matala tai sitä ei ole lainkaan.
Yleensä ihmisillä jalkapöydän kaari on korkea siten, että kantapää, varpaat ja päkiä sekä jalkapohjan ulkoreuna osuvat kävellessä maahan, mutta päkiän ja kantapään välinen kaari on ylempänä. Lättäjalkaisen jalkapohja koskettaa kokonaan maata. Lättäjalkaa pidetään nykyään jalan muodon normaalivarianttina eikä sairautena. Lapsilla on useimmiten lättäjalat 3–5-vuotiaiksi" www.wikipedia.org
Rakenteellista vikaa meidän 6 vuotiaalta ei löytynyt, joten saimme mukaan jumppaohjeita kotiin. Joo, ihan kiva että on apua mutta missä vaiheessa minä niitä jaksan ja ehdin harjoituttaa..? Hyvä kohta saada taas Hyvä Äiti- fiilis kun harjoitukset jää tekemättä.
Joku voisi kavahtaa ikävää asennettani. Totuus on kuitenkin se ettei voimani ole tässä allergia-sairaussuossa ole ihan parhaimmillaan. Arki on aika selviytymistä. Mutta parhaani yritän. Tässäkin.
Kävimme Kuopuksen kanssa fysioterapeutilla lattajalkojen vuoksi. Siitkäin olen hiukan huonoa omaatuntuoa potenut - enhän minä edes moista ollut huomannut mutta poikien serkun kärsittyä samasta ongelmasta, hoksasin meidänkin tarvitsevan ongelmaan apua.
"Lättäjalka tarkoittaa jalkaa, jonka jalkapohjan kaari on matala tai sitä ei ole lainkaan.
Yleensä ihmisillä jalkapöydän kaari on korkea siten, että kantapää, varpaat ja päkiä sekä jalkapohjan ulkoreuna osuvat kävellessä maahan, mutta päkiän ja kantapään välinen kaari on ylempänä. Lättäjalkaisen jalkapohja koskettaa kokonaan maata. Lättäjalkaa pidetään nykyään jalan muodon normaalivarianttina eikä sairautena. Lapsilla on useimmiten lättäjalat 3–5-vuotiaiksi" www.wikipedia.org
Rakenteellista vikaa meidän 6 vuotiaalta ei löytynyt, joten saimme mukaan jumppaohjeita kotiin. Joo, ihan kiva että on apua mutta missä vaiheessa minä niitä jaksan ja ehdin harjoituttaa..? Hyvä kohta saada taas Hyvä Äiti- fiilis kun harjoitukset jää tekemättä.
Joku voisi kavahtaa ikävää asennettani. Totuus on kuitenkin se ettei voimani ole tässä allergia-sairaussuossa ole ihan parhaimmillaan. Arki on aika selviytymistä. Mutta parhaani yritän. Tässäkin.
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Nallu
Nallu on ollut esikoisen tuki ja turva koko elämän. Se on ollut mukana sairaalassa, mukana lääkärissä, ollut kainalossa yöt ja tukena päivät. Se on ollut monena hetkenä se joka auttaa kivussa ja tuskassa. Nallua on puettu ja pesty, sille on annettu lääkkeitä ja sitä on paikkailtu sekä sidottu kääreisiin. Ilman Nallua elämästä ei olisi tullut mitään.
Onni on oma Nallu.
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Yritämme saada kuopuksen siirtymään astmalääkkeiden osalta Evohalerista Diskukseen. On toistaiseksi aika tomerasta kieltäytynyt Diskuksesta mutta nyt vihreä valoi syttyi kun oma Babyhaler oli hukuksissa. Voi sitä ylpeyttä mikä pojan kasvoilla loisti kun kaikki muut kilpaa kehuivat tästä hienosta teosta. Innostuin muutaman imasun jälkeen niin että latoin lääkärille viestiä siitä että poika saisi omat kiekot käyttöön, ettei isoveljen kiekkoja tarvitse käyttää. Katsotaan kunika tämä etenee - tänään Diskus ei enää ollut niin kovassa huudossa kun Babyhaler löytyi autosta. Ehkäpä sen pitää mennä rikki ( se ei paljoa enää kasaan teipatussa halerissa vaadi) että kiekot tulevat osaksi arkipäivää.
Tänään saimme taas todistaa tilannetta kuinka käy kun kuopus yllätetään eikä valmistella tarpeeksi tulevaan. Olen jo pidemmän aikaa toivonut poikien isältä enemmän yhteistä aikaa poikien kanssa ja tänään pojat sitten lähtivät yhdessä isänsä kanssa isille ja lapsille suunnattuun tapahtumaan. Mutta WautsiWau millä Showlla sinne lähdettiin. En puuttunut lähtötohinoihin sen enempää eikä töissä paljon aikaa viettävä isä muistanut miten meidän SI-häiriöinen poika tarvitsee valmistelua ja ennakointia. Kun lähdön hetki tuli, oli jo kiire. Siinä kohtaa kuopus laitto liinat kiinni ja lopputulos oli se että isä kantoi isoa 6 vuotiasta potkivaa, sylkevää ja karjuvaa lasta autoon. Voi sitä äitiyden ylpeyttä kun rinnalla kuljin repun ja kenkien kanssa.
Tapahtuma itsessään onnistui kuulema hyvin.
Mutta hyvä muistutus taas meille molemmille kuinka käy jos ei ... tee niinkuin on hyväksi havaittu.
Tänään saimme taas todistaa tilannetta kuinka käy kun kuopus yllätetään eikä valmistella tarpeeksi tulevaan. Olen jo pidemmän aikaa toivonut poikien isältä enemmän yhteistä aikaa poikien kanssa ja tänään pojat sitten lähtivät yhdessä isänsä kanssa isille ja lapsille suunnattuun tapahtumaan. Mutta WautsiWau millä Showlla sinne lähdettiin. En puuttunut lähtötohinoihin sen enempää eikä töissä paljon aikaa viettävä isä muistanut miten meidän SI-häiriöinen poika tarvitsee valmistelua ja ennakointia. Kun lähdön hetki tuli, oli jo kiire. Siinä kohtaa kuopus laitto liinat kiinni ja lopputulos oli se että isä kantoi isoa 6 vuotiasta potkivaa, sylkevää ja karjuvaa lasta autoon. Voi sitä äitiyden ylpeyttä kun rinnalla kuljin repun ja kenkien kanssa.
Tapahtuma itsessään onnistui kuulema hyvin.
Mutta hyvä muistutus taas meille molemmille kuinka käy jos ei ... tee niinkuin on hyväksi havaittu.
Tunnisteet:
Käyttäytyminen,
raivokohtaus,
SI-häiriö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)