Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, niinhän se on. Viime postauksen tuuletukset tulivat kuitenkin liian aikaisin ja Esikoisen kohdalla on palattu Minirin lääkitykseen joka pitää pojan kuivana öisin. Poika ei ainakaan meille näyttänyt mahdollista pettymystään, toisaalta, onhan se mukavampaa ottaa lääke iltaisin kuin olla joka yö märkänä. Eli lääkityksen purku ei vieläkään onnistunut.

Hunajasiedätys on ollut tauolla - hunajaa ei tahdo meidän pienestä kaupungista saada!!

Kuopus on ollut T-O-D-E-L-L-A levoton. Ei auta kiekot, eli ei astmaa. Mitä lie murkkuikää kehittelee - raskasta joka tapauksessa, vaikka onkin oma ihana muruni välillä.

Arki rullaa eteenpäin ja ruokien teko tökkii vaikka Esikoisen ruokavalio laajenee.

Yritämme saada kuopuksen siirtymään astmalääkkeiden osalta Evohalerista Diskukseen. On toistaiseksi aika tomerasta kieltäytynyt Diskuksesta mutta nyt vihreä valoi syttyi kun oma Babyhaler oli hukuksissa. Voi sitä ylpeyttä mikä pojan kasvoilla loisti kun kaikki muut kilpaa kehuivat tästä hienosta teosta. Innostuin muutaman imasun jälkeen niin että latoin lääkärille viestiä siitä että poika saisi omat kiekot käyttöön, ettei isoveljen kiekkoja tarvitse käyttää. Katsotaan kunika tämä etenee - tänään Diskus ei enää ollut niin kovassa huudossa kun Babyhaler löytyi autosta. Ehkäpä sen pitää mennä rikki ( se ei paljoa enää kasaan teipatussa halerissa vaadi) että kiekot tulevat osaksi arkipäivää.

Tänään saimme taas todistaa tilannetta kuinka käy kun kuopus yllätetään eikä valmistella tarpeeksi tulevaan. Olen jo pidemmän aikaa toivonut poikien isältä enemmän yhteistä aikaa poikien kanssa ja tänään pojat sitten lähtivät yhdessä isänsä kanssa isille ja lapsille suunnattuun tapahtumaan. Mutta WautsiWau millä Showlla sinne lähdettiin. En puuttunut lähtötohinoihin sen enempää eikä töissä paljon aikaa viettävä isä muistanut miten meidän SI-häiriöinen poika tarvitsee valmistelua ja ennakointia. Kun lähdön hetki tuli, oli jo kiire. Siinä kohtaa kuopus laitto liinat kiinni ja lopputulos oli se että isä kantoi isoa 6 vuotiasta potkivaa, sylkevää ja karjuvaa lasta autoon. Voi sitä äitiyden ylpeyttä kun rinnalla kuljin repun ja kenkien kanssa.

Tapahtuma itsessään onnistui kuulema hyvin.

Mutta hyvä muistutus taas meille molemmille kuinka käy jos ei ... tee niinkuin on hyväksi havaittu.

Raskas päivä Kuopksella

Eilen kuopuksen pinna meni ensin siitä ettei menty uimahalliin, sai sen päähänsä siitä kun haettiin esikoinen päiväleiriltä siitä vierestä. Kotimatka autossa oli huutoa, kiroilua, kiristämistä ja itkua. Puolin ja toisin. Mietin miten tätä nyt taas jaksaa. Itsellä paha olo läheisen ystävän äkillisestä menetyksestä ja nyt pitäisi jaksaa olla vielä ymmärtävä ja pitkäpinnainen äiti. Tilanne hiukan rauhoittui kun pääsimme kotiin.

Sitten naapurin pojan äiti tarjosi mehujäätä pojille muistamatta, että allergiat saattavat jäätelön vastaanottamisen estää ja niinhän siinä kävi, ettei ne sopineet kummallekkaan. Kuopus raivosi, huusi, potki, löi, heitteli, vauhkosi. Vaikka olin jo laittanut lautaselle omasta pakkasesta sopivaa jäätelöä. Mutta kun olisi halunnut just sitä mehujäätä. Onneksi rauhoittui ja lähdimme rannalle uimaan.

Sitten tulimme kotiin ja naapurin pojat meille. Halusi leikkiä olohuoneessa mutta muut eivät missään nimessä saaneet katsoa TV:stä Pikkukakkosta samaan aikaan. Koska se kupuksen mielestä on vauvojen ohjelma. Lisää huutoa, raivoa, itkua ja pahaa mieltä kun kerroin ettei se niin mene. Aikuisen ehdotukset, ymmärtäminen ja empaattisuus ei ainakaan siinä kohtaa toimineet rauhoittavasti.

Ja sitten, ensimmäistä kertaa aikoihin, totesi yhtäkkiä että on huono olla. Kävimme oloa läpi ja sitten halusi vettä. Joi ja tuli kanssani pötköttelemään sänkyyn. Sai räplätä äitin hiuksia (mielipuuhaa ärsyttävyyteen asti) ja olo koheni minuutissa.

Ehkä. Ehkä sittenkin kaikki se työ mitä olen raivoilun kohdatessa ja sen jälkeen tehnyt - sanottamalla, ymmärtämällä, ehdottamalla ja pitkällä pinnalla - tuottaa tulosta. Ehkä lapseni on hiukan taas vuosien karttuessa kasvanut myös muutenkin. Ehkä tästä vielä tulee jotain muuta kuin ikuista raivoa ja pahaa oloa.