Kuopuksen kanssa on ollut viimeinen viikko todella kamalaa aikaa. Poika selvästi voi huonosti, on pinna kireällä, tarvitsee jatkuvaa valvontaa ja saa kamalia raivokohtauksia useita päivässä. Olo on kädetön, en voi kuin arvailla mikä voi lasta kiusata. Astmalääkkeitä olemme nyt vähentäneet viikko sitte, joten se lienee yksi syy huonoon oloon. Tänään kun sai tehokuurina avaavaa lääkettä, oli meillä vastassa jo hiukan paremman tuulinen poika. Kevät on kyllä ollut jo monta vuotta meille hankalaa aikaa siitepölyjen vuoksi mutta ei koskaan tälläistä...
Monet ulkopuoliset luulevat varmasti että meillä on huonosti kasvatettu poika. Sydän särkyy kun tietää ettei se ole niin, että kun se olisikin "vain" niin. Syyt eivät ole niin yksiselitteisiä. On kamalaa kun joutuu äitinä leikkimään salapoliisia, miettien onko nyt liikaa lääkkeitä, liian vähän lääkkeitä, liikaa aistitoimintaa vai muuten vaan niin hankalaa ettei poikaselle meinaa mikään tuntua hyvältä?
Itse yritän vain muistaa ettei lapsi tee mitään tahallaan ja yritän nähdä kaiken sen takaa pienen poikani, joka yrittää minulle jotain kertoa. Ehkä muilla ei ole edes väliä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti