maanantai 12. toukokuuta 2014

Kuopuksen verikokeiden tuloksia on tullut. Siinä kontrolloitiin monia kokeita mutta poikkeavaa löytyi kahdesta. Vaikka poika on saanut D-vitamiini lisää 20 µg/vrk oli d-vitamiini arvo alakantissa. Niinpä saa pienen buustin nyt ennen kesän helteitä ja sitten syksyllä nostamme peruannoksen 30µg:aan.

Tämän lisäksi kortisoli arvo oli matala. Lääkäri selitti, että tämä saattaa merkitä lisämunuaisen lamaa joka saattaa johtua liiasta kortisolista veressä jolloin lisämunuainen himmaa omaa tuotantoaan, siis vaikka ei pitäisi. Liika korstisoni veressä taas johtunee vahvoista kortisonipohjaisista astmalääkkeistä. Poika saa nyt vain miedompaa Seretideä ja koska on siitepölyaika, tuplataan Xyzal koska allergioireita kuitenkin on, että jotenkin pärjätään. Muuten sitten vaan Ventolinea pumppaamaan.

Mutta kuten olen sanonut, ei siitepöly oireet tosiaan ole niin pahat kuin viime keväänä, vaikka työlästä elämä onkin tällä hetkellä niiden vuoksi!

No, jos kortisoli arvo ei kuukauden päästä ole korjaantumaan päin, saa Kuopus lähetteen sairaalaan ja ACTH-kokeeseen joka on rasitustyyppinen koe.

"Laboratoriossa otetaan ensin verinäyte, jonka jälkeen annetaan ACTH:ta injek-
tiona lihakseen tai laskimoon. Seuraavat verinäytteet otetaan 30 ja 60 minuutin kulut-
tua (lapsilla 60 ja 120 min) injektiosta."  www.huslab.fi

Mitä sen jälkeen, en tiedä.

Matala kortisoli ei ole ihan vaaratonta. Koska kortisoli on stressihormoni, tarvitsee elimistö sitä strssin tullen. Elimistön stressitilanteita on vaikea infektio tai onnettomuus. Siksi onkin silloin hoitohenkilökunnalle tärkeää kertoa tästä arvosta, että osaavat sitä sitten hoitaa.

Kaikennäköistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti